Uusi työntekijä – kaaos koko firmassa?

Kirjoittanut innawahlberg

Hyvää alkanutta syksyä!

Ei ole tavatonta, että yritykset rekrytoivat kerralla useita kymmeniä uusia työntekijöitä. Etenkin monet IT-talot saattavat palkata yhdeltä istumalta jopa sata konsulttia. Henkilöstöhallinnon osalta tilanne on vähintäänkin haastava. Aika monessa firmassa nimittäin jo yhden uuden työntekijän rekrytointi johtaa pahimmillaan kaaokseen.

Kyse on tietenkin perehdyttämisestä ja ylipäätään osaamisen johtamisesta.  Lienee itsestään selvää, että jos perehdytyksen prosessit eivät ole kunnossa, uusi tulokas jää helposti selviytymään yksin. Ongelma ei koske pelkästään isoja organisaatioita, joihin työntekijän on helppo ”hukkua”. Myös pienemmissä yrityksissä perehdytys voi jäädä puolitiehen, jos kiireiset kollegat eivät ehdi (tai halua) opastaa eikä uusi työntekijä toisaalta uskalla häiritä heitä.

Kaikista kurjin tilanne on silloin, kun uusi työntekijä jää ilman perehdytystä eivätkä hänen toimenkuvansa tai työtehtävänsä ole täysin selviä. Ja kun kollegat eivät tahdo jakaa osaamistaan peläten, että tulokas vie heidän osaamisensa – ikään kuin osaamisensa voisi menettää sillä, että jakaa tietoa toisillekin.

Miten tällaiset tilanteet voisi välttää?

Pitämällä huolen siitä, että yrityksen perehdytysprosessit ovat kunnossa. Henkilöstöhallinnolla pitää olla rekrytoinnit näpeissään: minne rekrytoidaan, miksi, kuka valitaan, milloin hän aloittaa, kuka vastaa perehdyttämisestä, mitä kaikkea perehdyttämiseen kuuluu, kuka varmistaa, että työntekijä on todella päässyt vauhtiin ja toimenkuvat ovat selvät. Ja niin edelleen.

Erityisen tärkeää perehdytys on tulevina vuosina, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. Samalla hetkellä kun tuore eläkeläinen kävelee ovesta ulos, hänen mukanaan lähtee valtava määrä hiljaista tietoa, arkistoihin kirjoittamatonta osaamista. Hyvässä perehdytysprosessissa myös hiljaisen tiedon jakaminen ja siirtäminen on otettu huomioon, esimerkiksi mentorointiohjelmalla.

Hyvin perehdytetty ja tervetulleeksi itsensä tunteva työntekijä on parasta, mitä yrityksellä voi olla.

Mutta viime kädessä kaikki on ihmisistä itsestään kiinni. Jos ihmisten väliset suhteet eivät toimi, ”mentori helvetistä” voi pilata ajantasaiset ja hiotut prosessit ja viimeisimmän teknologian.

Toivoisin, että tämä tarina ei olisi tosi.

Jätä kommentti